
Efua Yawson
Helojata hellou!
Mun nimi on Efua Yawson, tunnetaan myös lempinimellä Efu 😉 ja toivottavasti seuraava Prosessiteekkareiden toinen IE-puoliskosta. Toista opiskeluvuotta viedään ja pääaineena mikäs muukaan kuin kemian tekniikka ja prosessit. Eka opiskeluvuosi meni aikalailla erilaisissa tapahtumissa ravatessa sekä olin aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa esimerkiksi apu-IE:nä. Ja toinenkin vuosi on lähtenyt käyntiin samalla innolla, joten ajattelin että mikäpäs olisi parempi idea kuin hakea PT:n hallitukseen Isännän rooliin!
Mielestäni PT:llä on paljon erilaisia ja eri tyylisiä tapahtumia, mihin on ollut mukava osallistua. Apu-IE:nä olen päässyt näkemään jo mitä kaikkea tapahtumien järjestämiseen vaaditaan. Apu-IE pestin lisäksi olen toiminut ISOna sekä olin yksi pääkavitaattoreista 2022 Kavitaatiossa. Olen pitänyt näistä hommista ja siksi koenkin, että olisin hyvä seuraavaksi IE:ksi. IE:nä haluaisin varmistaa, että jokaisella CHEM-opiskelijalla olisi mielekästä osallistua yhdistyksen tapahtumiin. Haluaisin säilyttää tapahtumien moninaisuuden sekä mahdollisuuksien mukaan kehittää niitä mikäli minut valittaisiin IE:ksi.
Mielestäni tärkeimmässä osassa tapahtumien suunnittelussa ja toteuttamisessa on ryhmätyö, jonka takia paras emäntä tälle isännälle olisi Nathaniel Silberstein. Nallen kanssa olemme tutustuneet fuksivuonna orientaatioviikolla ja siitä lähtien olemme kaitsineet toisiamme elämän eri osa-alueilla. Nallea ja minua yhdistää monikin asia, mutta koen meidän vahvuudeksi kommunikaation sekä helposti lähestyttävyyden.
Lisäksi tietenkin IE:t tarvitsee rinnallensa joukon apu-IE:itä ja minulle tärkeää olisi luoda tapahtumatoimikuntaan rento, mutta aktiivinen ja tehokas ilmapiiri. Niin, että jokaisella toimarilla olisi mukava ja arvostettu fiilis olla mukana tapahtumien järjestämisessä sekä muussa yhdistyksen toiminnassa.
Mut saa kiinni telegramista, jos herää mieleen kysymyksiä tai muuta asiaa @efuuuy !
1. Millaisena näet yhdistyksen tapahtumatarjonnan yleisesti? Millaisia tapahtumia haluaisit itse järjestää? Pitäisikö joitain tapahtumia poistaa, muokata tai tuoda uutena?
Kuten taisin jo aiemmin hakemuksessani sanoa mielestäni yhdistyksellämme on laaja kirjo eri tyylisiä tapahtumia, joihin on ollut mukavaa osallistua. Olin fuksivuonna aktiivisesti mukana tapahtumissa eikä mielestäni mitään tapahtumaa tarvitse erityisesti poistaa kokonaan. Uskon kuitenkin, että tapahtumia voi aina yrittää parantaa, mutta muutoksien ei tarvitse olla välttämättä isoja ja radikaaleja. Jo pienikin muutos voi olla iso muutos…jos näin voi sanoa.
2. Kuinka huomioisit kansainväliset opiskelijat tapahtumissa?
Tämä on mielestäni tärkeä, mutta hankala kysymys. Usein, kun tapahtumissa on suurin osa suomen kieltä puhuvia, englanti saattaa unohtua kokonaan. On tärkeää, että järjestäjät muistavat ottaa huomioon kansainväliset opiskelijatkin. Mielestäni olisi hyvä järjestää matalan kynnyksen tapahtumia, joissa kansainväliset opiskelijat ja suomenkieliset pääsisivät hengaamaan toistensa kanssa samaa kieltä käyttäen. Olisin kiinnostunut kuulemaan KV-vastaavan sekä kansainvälisten opiskelijoiden kokemuksia ja parannusehdotuksia tapahtumien osalta.
3. IE:nä toimiminen on tiimityöskentelyä. Millaisen työparin haluaisit itsellesi ja millainen pari itse olisit? Kuinka omalla toiminnallasi pidät hyvää paridynamiikkaa yllä?
Haluaisin itselleni parin, jonka kanssa pystymme vaihtamaan rohkeasti näkemyksiämme eri asioihin. Lisäksi toivoisin, että parini kanssa kommunikaatio toimisi ongelmitta. Olisin itse pari, joka yrittää tukea ja kuunnella pariansa mahdollisimman hyvin. IE:n hommat voivat olla ajoittain todella stressaavia, joten on tärkeää, että IE-pari ei ala purkamaan stressiä toisiinsa (tai muihin hallituksen jäseniin tai oikeastaan kenenkään). Tämä on tärkeää ryhmädynamiikan kannalta, että muistetaan pitää positiivinen tekemisen meininki. IE tulee viettämään lukuisia tunteja viikosta yhdessä, joten olisi mukavaa, että pystyisimme parini kanssa joskus vain rentoutumaan yhdessä. On kuitenkin tärkeä myös viettää vapaa-aikaa yksin ryhmädynamiikan kannalta.
4. Tapahtumatoimikunnassa on monenlaisia toimihenkilöpestejä ja osa näistä myös tilanteesta riippuen itsenäisemmin toimivia yksiköitä, esimerkkinä bilevastaavat. Miten varmistaisit tiedonkulun ja toimivan työnjaon toimikunnassasi?
Jotta tapahtumat sujuvat mahdollisimman sujuvasti on tiedonkulun ja työnjaon oltava selvää kaikille. Oman kokemukseni mukaan erilaiset viikkotiedotteet sekä tasasin aikavälein pidettävät tsekkaukset ovat olleet parhaimmat välineet tiedonkulkuun. Mutta toki tämä ei ole kaikkien mielestä toimivin tapa. Mielestäni kuitenkin mitä enemmän vastuualueita ja tehtäviä saadaan kirjattua ylös kaikkien nähtäville, sitä sujuvampaa työn edistyminen on. Työnjaon suhteen haluaisin varmistaa, että kaikille on tasapuolisesti sekä oman jaksavuuden mukaan hommaa. Kenenkään ei tarvitse palaa loppuun toimarihommien takia. Tässäkin usein aiemmin esiin tuomani kommunikaatio on tärkeässä osassa. Pidän itseäni helposti-lähestyttävänä sekä ymmärtäväisenä, joten toivon saavani toimikuntaan avoimen ilmapiirin tämän suhtaan.
Moikka Efu! Hienoa, että olet hakemassa tähän mahtavaan ja antoisaan virkaan. Tässä muutama kysymys:
1. Miten motivoit apu-IE:n siivoamaan smökin vessat viideltä aamuyöllä, kun vessat ovat päässeet varsin kamalaan kuntoon?
2. Joskus asiat eivät mene kuten suunnittelit. Olet unohtanut tehdä gluteenittoman pääruoan, apu-IE on jakanut ainoan vegaaniruoan väärälle henkilölle, tiskikone hajoaa, jälkiruoka kärähti uunissa ja smökin pääsulake on palanut. Miten toimit ja missä järjestyksessä?
3. Mikä on lempioluesi?
Tässä muuta this or that kysymys. Valitse mieluisempi ilman perusteluja.
Keittiö vai sali?
Kahvi vai tee?
Sauna-iltama vai smökkibileet?
Kasvisruoka vai liharuoka?
Nachopelti vai pyttipannu?
Kokous vai workshop?
Kertikset vai kilisevät?
Kova vai pehmeä?
Pasta vai peruna?
Kossu vai jallu?
Jatkot vai sillis?
Ruoka vai juoma?
Wappusitsit vai Kaveri- ja perhesitsit?
Moikka Lumps emäntä ja kiitos kysymyksistä!
1. Kieltämättä vessojen siivous viideltä aamu yöllä ei kuulosta kauhean houkuttavalta, mutta kuitenkin jonkun se on tehtävä. Apu-IE:itä yrittäisin motivoida sillä, että sen henkilön joka nyt siivoo vessoja ei välttämättä tarvisi siivota sitten seuraavilla kerroilla sitä. Ja tietenkin myös kiitollisilla sanoilla yrittäisin motivoida niin, että jokaisella säilyisi arvostettu olo senkin jälkeen, kun on siivonnu törkyistä vessaa viideltä aamuyöstä.
2. Ensimmäiseksi tsekkaisin, että onko jo jäljellä olevista raaka-aineista mahdollista valmistaa toinen vegaaninen annos. Lisäksi lähettäisin Apu-IEitä kauppaan ostamaan korvaavan jälkiruoan, joka on helppo valmistaa ilman sähköä, joku hieno keksi-lajitelma tms. Ja lisäksi tietenkin vegaaniseen ruokaan tarvikkeet. Sillä välin, kun kaupassa käydään ja uudet ruoat valmistetaan alkaisin pähkäilemään sitten pääsulaketta. Itse en superhyvä tälläisissä jutuissa ikävä kyllä ole, joten yrittäisin ensiksi löytää jonkun joka voisi ehkä tietää asiasta enemmän. Mikäli osaavaa henkilöä ei löydy niin siinä vaiheessa pyytäisin sitsivieraita valaisemaan hetken pöytiä mahdollisesti omilla puhelimen taskulampuilla. Lisäksi lähettäisin mahdollisesti apu-IE:n hakemaan PT:n hienoja led-valoja. Sen jälkeen kun pääsulakkeen kohtalo tiedetään voidaan alkaa miettiä tiskikonetta sitten. Jonkin verran osaan itse käyttää ”suurtalouden” tiskikoneita, joten voisin itse vähän pähkäillä ja taas etsiä jonkun toisen myös , joka mahdollisesti osaisi auttaa. Oletetaan, että tiskikonetta ei saada kuntoon. Niin se on sitten tiskibileet, eli ei auta kun käsin tiskata. Tällä suunnitelmalla mentäisiin.
3. Oluen suurkuluttajana (JK :D) lempiolueni täytyy olla Brooklyn Bel Air Sour.
– keittiö
– kahvi
– smökkibileet
– liharuoka lol
– nachopelti
– kokous
– kilisevät
– kova
– pasta
– kossu
– jatkot
– juoma
– wappusitsit
Moro Efu!
Hienoa kuulla, että sinäkin haet tähän upeaan virkaan. Tässä pari kysymystä, joihin toivoisin sinun vastaaan parhaan tietosi mukaan.
1. Eräillä hienoilla sitseillä sitsaaja on nauttinut liikaa virvokkeita ja äkillisen huonon olon takia oksentaa keskelle sitsipöytää. Mitä tekisit kyseisessä tilanteessa, jossa sitsaajan huono kunto haittaa tapahtuman kulkua?
2. Suunnittele unelmiesi sitsimenu. Laske sille myös suuntaa-antava hinta.
Tsemppiä hakuihin!
Moro Äiti! Ja kiitos kysymyksistä!
1. Kyseisessä tilanteessa hakisin sitsaajan joko vessoille tai sitten olotilansa mukaan akvaarion puolelle ensimmäiseksi. Siellä tietenkin yrittäisin antaa vettä / muuten tehdä sitsaajan olon mukavaksi niin, ettei laatta enää lentäisi. Yrittäisin varmistaa, että joku esim. Apu-IE olisi sitsaajan kanssa ainakin siihen asti, että sitsaaja selviäisi kotiin. En tietenkään päästäisi sitsaajaa lähtemään ennen kuin olisi varma, että miten sitsaaja pääsee kotiin.
2. Mun unelmien sitsimenu olisi varmaan jotakin tämän kaltaista:
Alkumalja: Kirpeän omenainen booli
Alkuruoka: Ranskalainen sipulikeitto +
Pääruoka: kauden kasvikset + paistettu lohi & puna- tai valkoviini
Jälkiruoka: Appelsiini-suklaajuustokakku + jallu
Näillä ruan hinnoilla hinnaksi tulis suunnilleen 18e luokkaa.