Nora Kahanpää

Heippa hei!

Olen Nora Kahanpää, kolmannen vuoden prosessiteekkari biotuotteiden puolelta, ja haen Prosessiteekkareiden hallituksen rahastonhoitajaksi vuodelle 2023. Fuksista lähtien olen ollut aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa ja erilaisissa toimarihommissa, joista viimeisimpinä muun muassa yhdistystuotevastaava, TEK-kiltayhdyshenkilö ja bilevastaava. Monien toimaripestien kautta olen päässyt tutustumaan yhdistyksemme toimintaan eri näkökulmista, minkä tarjoaman kokonaiskuvan voimin minulla on hyvät valmiudet toimia yhdistyksen hallituksessa. Yhdistyksemme on minulle tärkeä, ja siksi olen erittäin kiinnostunut olemaan mukana sen toiminnassa vielä tiiviimmin ja kehittämään yhdessä tulevan hallituksen kanssa yhä toimivampaa yhdistystä.

Yhdistyksen toiminnan ja tulevaisuuden kannalta rahastonhoitajan tehtävät ovat välttämättömiä.

Koen tarkkuuteni ja järjestelmällisyyteni olevan suuresti hyödyksi rahastonhoitajan pestissä, jotta yhdistyksen talouden seuranta ja suunnittelu saadaan sujumaan mahdollisimman mutkattomasti. Lisäksi koen, että kiinnostukseni rahastonhoitajan tehtäviä kohtaan takaa uusien asioiden sisäistämisen nopeasti. Vaikka kokemusta minulla on lähinnä pienehköjen budjettien laatimisesta, intoa oppia ja hoitaa pestiä kyllä löytyy!

Kysykäähän menemään joko vaalisivulla tai Telegramissa @norpu !

1. Rahastonhoitajan työ on tärkeää, mutta välillä kovinkin itsenäistä työtä. Miten varmistaisit, että kirjanpito tulee tehtyä, maksut tulee maksettua ja laskut selviteltyä ajallaan?

Aion pyhittää kalenteristani tietyt ajankohdat rahastonhoitajan tehtävien edistämiseen, ja siten välttää hommien kasaantumisen. Toki tarvittaessa kiireelliset asiat hoidan pois alta milloin vain tarve on, mutta ehdottomasti haluan työskentelyyni myös säännöllisyyttä. Itsenäinen työskentely sopii minulle ja mahdollistaa asioiden edistämisen silloin kuin itselläni on siihen aikaa.

2. Prosessiteekkareiden eri toimikunnille luodaan vuoden alussa omat budjetit. Millaisilla toimilla varmistat, että budjeteissa pysytään?

Mielestäni rahastonhoitajan tulee olla mukana jo budjettien laatimisessa, niin tarjoamalla apuaan kuin vähintäänkin huomauttamalla muokkausta vaativista epärealistisista suunnitelmista. Lisäksi varmistaisin, että kaikki toimikunnan osa-alueet on huomioitu budjetissa. Budjeteissa pysymisen varmistaisin seuraamalla säännöllisesti toimikuntien rahankäyttöä ja huomauttamalla, mikäli budjetti vaikuttaisi ylittyvän. Tällöin voisimme yhdessä pohtia, millaisilla toimilla voisimme vielä edistää budjetin toteutumista esimerkiksi tulevien tapahtumien kohdalla.

3. Rahastonhoitaja on vastuussa Prosessiteekkareiden jäsenrekisteristä. Kuinka hyvin olet perillä EU:n yleisestä tietosuoja-asetuksesta (engl. General Data Protection Regulation, GDPR) ja miten huolehtisit, että yhdistys toimii sen mukaisesti?

GDPR on minulle tuttu pääpiirteittäin. Tutustuisin asetukseen tarkemmin ja huolehtisin sekä itseni että tarvittaessa muun hallituksen toimivan sen mukaisesti.

4. Onko rahastonhoitajan virassa tai yhdistyksen varainhoidossa mielestäsi kehityskohteita? Miksi/Miksi ei?

Rahastonhoitajan virka vaikuttaa toimivalta jo tällaisenaan, enkä lähtisi siihen tekemään muutoksia. Mielestäni on kannattavaa, että yhdistyksen raha-asioista huolehtii ja on vastuussa vain yksi henkilö, jotta kokonaiskuva ja toimet pysyvät selkeinä. Käteiskassan kirjanpitoon kiinnittäisin erityistä huomiota, jotta sekin pysyisi varmasti ajan tasalla.

2 Kommentit

  1. Nollan markan vanha

    Hypoteettinen tilanne: PT ottaa asuntolainaa ja rakentaa itselleen uuden ja tyylikkään pHuoneen johon mahtuu enemmän kuin 10 ihmistä istumaan. Minkä viitekoron valitsisit asuntolainaan? Euribor, Prime vai kiinteä korko?

    Vastaa
    • Nora Kahanpää

      Kiitos kysymyksestä, Nollan markan vanha!
      Aluksi on pakko myöntää, että noinkin suuren pHuoneen hankkiminen kuulostaa varsin houkuttelevalta, vaikka kuvailemasi keinot tuntuvatkin kaikessa mittavuudessaan epätodennäköisiltä. Aiheeseen kevyesti perehtyneenä vastaan seuraavaa:
      Hypoteettisen asuntolainan viitekoroksi valitsisin Euribor 12 kk siitä huolimatta, että se juuri tällä hetkellä on nousussa. Pitkän laina-ajan saatossa on silti odotettua, että se palautuisi matalammalle tasolle kuin esimerkiksi kiinteä korko, jonka taso myös nousee paraikaa, vaikkakin toistaiseksi Euriboria hillitymmin. Uskon, että Euribor on pitkäkatseisesti kannattavin vaihtoehto.

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *