Prosessiteekkarit ry on vuonna 2012 perustettu korkeakouluyhdistys, joka syntyi Kemian tekniikan korkeakouluun kandidaattiuudistuksen myötä. Yhdistys ottaa vastaan kemian tekniikan koulutusohjelmassa aloittavat opiskelijat ja tehtävänämme on tuoda yhteen korkeakoulun opiskelijoita.

TAVOITE JA TOIMINTA

Olemme voittoa tavoittelematon Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan erityisasemayhdistys. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa AYY:n jäsen. Prosessiteekkarit edistää jäsenistönsä hyvinvointia ja virkistäytymistä järjestämällä monipuolisesti tapahtumia, kuten liikunta- ja kulttuuritapahtumia sekä erilaisia illanviettoja. Tapahtumia toteutetaan myös yhdessä muiden yhdistysten ja kiltojen kanssa. Toiminnassamme tahdomme edistää vanhoja sekä luoda uusia perinteitä. Teemme yhteistyötä ylioppilaskunnan, kiltojen, korkeakoulun sekä alan yritysten ja yhdistysten kanssa.

YRITYSYHTEISTYÖ

Prosessiteekkarit työllistyvät teollisuuden moninaisiin tarpeisiin aina kemiantekniikasta materiaalitekniikkaan. Väliin mahtuu mahdollisuuksia niin konsultoinnista tuotantoon kuin tutkimuksesta tuotekehitykseen. Prosessiteekkarit aloittavat usein uransa ruohonjuuritasolta edetäkseen vastuullisiin tehtäviin jo opiskelujen aikana, joten useat yritykset ovat tehneet yhteistyötä Prosessiteekkarien kanssa parantaakseen omaa näkyvyyttään ja myös oppiakseen, mitä kaikkea opiskelijat osaavatkaan.

Toteutuneita yhteistyömuotoja on ollut esimerkiksi vuosijuhliemme tukeminen, haalarisponsorointi ja yritystapahtumat. Haalarit ovat saaneet joka vuosi melkein 200 uutta opiskelijaamme, joten näkyvyys on ollut taattua! Haalarinäkyvyyttä voidaankin pitää monivuotisena kesätyöpaikkailmoituksena, sillä useat opiskelijamme hakevatkin juuri esimerkiksi kesätöihin haalareissa olleisiin yrityksiin. Vuosijuhlat ovat olleet vuoden hienoin juhla, johon on osallistunut suuri joukko opiskelijoitamme, alumnejamme eli entisiä opiskelijoitamme sekä korkeakoulumme henkilökuntaa. Juhlissa onkin ollut paljon alamme yrityksiä, jotka ovat tehneet juhlat mahdollisiksi ja saaneet näkyvyyttä kemiantekniikan alan osaajien keskuudessa. Lisäksi yritysnäkyvyyttä on ollut mahdollista saada verkkosivuillamme, sekä yhdistyshuoneellamme eli pHuoneella, jonne etsitäänkin yhä uusia yhteistyökumppaneita! Useimmiten yhteistyö muodostuu edellä mainittujen yhdistelmästä, jolloin taataan parempi näkyvyys yritykselle opiskelijayhteisössä. Haluamme myös aina välittää meitä tukeneiden yritysten työpaikkailmoitukset ja harjoittelijahaut, jotta opiskelijamme saavat tuttujen yritysten rekrytointiviestit mahdollisimman nopeasti.

Yritysyhteistyö on aina yksilöllistä ja yhdessä tekemällä löytää yhteistyö aina muotonsa, jolloin siitä saavat mahdollisimman paljon irti sekä yhteistyöyritys, että Prosessiteekkarit. Yhteistyökuvioita ideoitaessa kannattaa ottaa yhteys yrityssuhdevastaavaamme.

Yrityssuhdevastaava 2020
Sasu Pasanen
+358 40 5430177
yrityssuhteet@prosessiteekkarit.fi

Esimerkkejä yhteistyöstä

Haalarit

Haalareissamme on joka vuosi useita mainospaikkoja eri hinnoin. Näkyvyys haalareissa takaa varman useampi vuotisen näkyvyyden yritykselle aina opiskelijan ensimmäisestä opiskelijavuodesta alkaen! Perinteisesti haalarit jaetaan uusille opiskelijoille syyslukukauden alussa.

Tapahtumat

Vuoden aikana järjestämme useita yritystapahtumia aina perinteisistä tehdas- ja pääkonttorivierailuista rennompiin sauna- ja case-iltoihin. Esimerkkinä syksyisin järjestämme vuosijuhlaexcursion ja fukseille suunnatun excursion sekä vuoden alkupuolella perinteisen monta yritysvierailua sisältävän kolmipäiväisen Faasimuutoksen.

Vuosijuhlat

Vuosijuhlamme Lämmönsiirto järjestetään perinteisesti syyskuussa, ja juhlia on mahdollistamassa suuri joukko alamme yrityksiä! Tulevien alan ammattilaisten keskuudessa näkyvyys on taattua!